Luettuasi tämän tutkimustuloksen et enää koskaan halua mennä uimaan julkisiin uima-altaisiin

TUTKIMUS: Uima-altaassa voi helposti olla 75 litraa virtsaa – Uit siis ns. kusessa!

Hiljattain tehty tutkimus vahvistaa ikävän tiedon, joka tuskin tulee kenellekään yllätyksenä.

Brittiläinen The Guardian -lehti kertoo tutkijoiden kehittäneen ensimmäistä kertaa toimivan menetelmän, jolla voidaan määritellä virtsan määrä isommissakin uima-altaissa.

The Guardianin mukaan tulokset olivat sellaisia, ettei hygienistaan tarkkojen ihmisten kannata tutkimustuloksiin tarkemmin tutustua.

Mittauksia tehtiin kahdessa uimahallissa, toisessa alle 25 metrisessä altaassa havaittiin 75 litraa virtsaa ja toisessa, noin puolta pienemmässä virtsan määrä oli suhteessa altaan kokoon nähden yhtä suuri.

Tutkimukset siis todistavat, että ihmiset virtsaavat julkisiin uima-altaisiin ja porealtaisiin, kertoo tutkimuksissa mukana ollut opiskelija Lindsay Blackstock.

Muista vältellä uima-altaita ja etenkin sellaisia, joissa ui paljon lapsia, ellet halua olla niin sanotusti kusessa!


Lähde: IS

Jaa artikkeli
Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter

Kommentoi

KATSO MYÖS NÄMÄ