Nainen löysi hylätyn koiran roskiksesta – Poliisit järkyttyivät kun paljastui kuka sen oli hylännyt

Nainen löysi hylätyn koiran roskiksesta – Poliisit järkyttyivät kun paljastui kuka sen oli hylännyt

Koira on ihmisen paras ystävä, on sanonta, johon monet ihmiset yhtyvät. Tämä tarina on surullinen esimerkki siitä, että on olemassa ihmishirviöitä, jotka eivät eläimistä välitä.

Daily Mail

 

Barbara Adams oli lenkille koiransa kanssa metsässä, kun hän löysi lenkkipolun roskiksesta hylätyn ja nälkäänäkevän koiran. Koirasta oli vain luu ja nahka jäljellä, ja se taisteli hengestään. Barbara soitti välittömästi apua, ja koira vietiin eläinlääkäriin.

Tutkimuksissa selvisi, että koiraan oli asennettu mikrosiru, ja tämän avulla selvisi kuka oli koiran edellinen omistaja, joka oli jättänyt sen heitteille. Turvakodissa saatiin selville että, entinen omistaja oli ollut poliisi nimeltä Michael Long. Turvakodin työntekijät välittivät tiedot välittömästi poliisille. Poliisit löysivät herra Longin ja olivat järkyttyneitä, kun selvisi, että Michael on yksi heistä. 33-vuotias poliisi oli hylännyt viattoman luontokappaleen roskikseen. Miestä syytetään eläinten kaltoinkohtelusta.

 

Koira oli todella huonossa kunnossa, mutta tapahtui kuitenkin ihme ja muutaman kuukauden kuluttua koira oli tervehtynyt ja saanut uuden elämän, uudessa hyvässä kodissa.

Tällä tarinalla oli lopulta onnellinen loppu.

 

Jaa artikkeli myös ystävillesi, jotka välittävät eläimistä.

Lähde: Daily Mail

Jaa artikkeli: