2-vuotias tyttö alkaa oksentaa verta ja muuttuu siniseksi – Hetken päästä tapahtuu jokaisen vanhemman pahin painajainen

2-vuotias tyttö alkaa oksentaa verta ja muuttuu siniseksi – Hetken päästä tapahtuu jokaisen vanhemman pahin painajainen

Oman lapsen menettäminen on varmasti hirvein asia ihmiselle voi tapahtua. Tällaistä tilannetta ei toivo kenellekään vanhemmalle.

Oklahomasta kotoisin olevat Stephanie ja Brian joutuivat kauhukseen kokemaan tämän järkyttävän kohtalon keskellä jouluaattoa.

Heidän 2-vuotias pieni tyttönsä Brianna leikki muiden sisarustensa kanssa, kun hän yllättäen muuttui aivan siniseksi ja alkoi oksennella verta. Syynä tähän oli pieni nappiparisto.

Alkuun vanhemmat luulivat että Briannalla on kuumetta, mutta kun tytön kasvot muutuivat siniseksi, he tiesivät että jokin on pahasti vialla.

He veivät Briannan kiireesti sairaalaan, jossa tytölle suoritettiin välittömästi hätäleikkaus. Leikkaus kesti kaksi tuntia, mutta verenvuotoa ei valitettavasti saatu enää tyrehtymään.

Tällaisia lapsille hengenvaarallisia pieniä paristoja löytyy monista kodin jokapäiväisistä tavaroista. “Jos paristo juuttuu henkitorveen, voi se jo itsessään riittää riistämään pienen lapsen hengen” kertoo Lääkäri Toby Litovitz.

Nappiparistot sisältävät Litiumia, joka elimistöön joutuessa, voi päästää myrkyllistä happoa jos sitä ei saada poistettua mahdollisimman nopeasti. Briannan tapauksessa paristo oli jo ehtinyt tehdä valtavaa tuhoa tytön elimistössä, eikä mitään ollut enää tehtävissä.

Jokaisen vanhemman on oltava tarkkana näiden pienten paristojen kanssa, jos talossa asuu pieniä lapsia. Tärkeintä on päästä mahdollisimman pian sairaalaan, jos epäilet että lapsesi on nielaissut nappipariston.

Jaa tämä artikkeli varoituksena miten voi pahimmassa tapauksessa käydä, jos paristot joutuvat ruoansulatusjärjestelmään.

Kuvat: Facebook/StephanieFlorer

Lähde: Newsok

Jaa artikkeli: