Tositapahtumiin perustuva kauhuelokuva herättää kauhua ja pelkoa – katso traileri jos uskallat

Kuva: YouTube

 

Tositapahtumiin perustuva kauhuelokuva herättää kauhua ja pelkoa – katso traileri jos uskallat

Netflixiin tuli hetki sitten uusi, Veronica-niminen espanjalainen kauhuelokuva. Elokuva on saanut paljon huomiota, ja sen on kerrottu olevan yksi kaikkien aikojen kammottavimmista kauhuelokuvista.

Tarina kertoo nuoresta tytöstä, joka on pakon edessä joutunut kasvattamaan nuoremmat sisaruksensa. Yllättäen talossa alkaa tapahtumaan pelottavia ja kummallisia asioita.

Elokuvan ohjaaja Paco Plaza kertoo, että elokuvan tarina perustuu tositapahtumiin.

Vuonna 1992 Madridissa kuoli nuori tyttö sen jälkeen, kun hän oli käyttänyt Ouija-lautaa. Ouija-lauta on spiritismissä käytetty esine, jolla voidaan saada yhteys demoneihin, aaveisiin ja kuolleisiin.

Tutkijat kertovat että talossa oli havaittu outoja ääniä ja hajuja. Tapausta ei saatu koskaan selvitettyä.

Katsojat ja kriitikot ovat hehkuttaneet elokuvaa, ja elokuvan kerrotaan pitävän otteessaan koko ajan.

– Yksi parhaista kauhuelokuvista, mitä olen koskaan nähnyt, kommentoi eräs katsoja.

Katso elokuvan traileri:

Lähde: Voice.fi

Jaa artikkeli: